Siilasmajan Kilta ry


Toimintakertomus 1998

Kausi 1998 oli kalastuksellisesti hyvä. Kalastuskausi alkoi kiltalaisilla jo kevättalvella, jolloin teimme perinteisen Kylmäluoman pilkkireissun. Vuoden -98 talvionkijaksi nykytteli Tommy Vallioniemi yhdellä kirjolohella.
Tommylle kuuluu suurin kiitos myös Kuusingin kalakisan järjestelyistä. Kolmannen kerran järjestetyt kisat onnistuivat kiitettävästi. Kisassa saatiin kaksi pienehköä taimenta, mutta voiton vei Pauli Onkamo komealla harrisaaliilla. Pertti Talala voitti Kilta-patsaan komealla 4,5 kg Jyrävän taimenella. Harri/siika-patsaan vei Jari Liffländer 41 cm:n Kuusingin harjuksella.
Tommy ja Pertti näyttivät taitonsa myös lohenpyytäjinä. Torniojoesta nousi juhannuksena mm. 15 ja 16 kg:n lohet.
Syksyllä kannoimme jälleen kerran Kalastuskunnan järjestämillä talkoilla uistinseuran miesten kanssa vuodenikäisiä harrinpoikasia Kitkanjokeen (kiitos kaikille).
Taimen-projekti näyttää kehittyvän myös myönteiseen suuntaan. Tulevaisuus näyttää, mitä työryhmä saa aikaan.
Kalastuskauden päättäjäiset pidettiin Tommyn mökillä (Kitkajärven rannalla). Ohjelmassa oli kiertopalkintojen jaon lisäksi jänisjahti. Tämä laji yllätti järjestäjät täydellisesti, sillä osa oli myymässä jopa kalavehkeet. Kiltalaisista löytyi myös kovia metsämiehiä. Tietysti illalla myös saunottiin ja Jannen tekemät sapuskat vei kielen mennessään. Kiitos Tommylle mökin käytöstä.