|
Lehdistötiedote julkaisuvapaa Posio, Muikkumarkkinat, Kitkajärvi 11.7.2010 Etelä-Posion kalastusalue palkittiin Kitkajärven purokunnostuksista"Kitkan taimenen luontaisen elinkierron turvaaminen on taimenkannan runsastumisen elinehto" Siilasmajan Kilta palkitsi Etelä-Posion kalastusalueen Kitkajärven joki- ja purokunnostuksista Posion puoleisella Kitkajärvellä. Palkitseminen tapahtui Posion Muikkumarkkinoilla, Kitkan Viisaiden esittelytilaisuuden yhteydessä. Etelä-Posion kalastusalueen puheenjohtaja Jouko Jurmu vastaanotti killan Kestävän Kalastuksen ja Kalavedenhoidon kiertopalkintona olevan parikiloisen Kitkan taimenen. Aikaisemmin kiertopalkinnon on saanut Kuusamon Iso kalastuskunta suurtaimenjokien kalastussäännöistä ja Kitkan kolme kalastuskuntaa Kitkajärven veden puhtauden puolustamisesta. Nyt Etelä-Posion kalastusalue palkittiin Kitkajärven taimenen hyvinvoinnin ja kalavedenhoidon edistämisestä, kun kalastusalue on ollut keskeisessä roolissa siinä, että eri toimijat ovat kunnostaneet Posion puoleiseen Kitkajärveen laskevia jokia, jotka toimivat Kitkajärven uhanalaisen taimenen kutujokina - Kitkajoen lisäksi. Killan puolesta palkintoa on luovuttamassa Ismo Hämäläinen ja Mika Flöjt. Varapuheenjohtaja Hämäläinen toteaa, että kaikki Kitkaan laskevat joet tulee kunnostaa takaisin kutualueiksi ja siten poikastuotantoon. Kitkaan laskevat joet, pienet ja suuret, ovat tärkeitä Kitkan taimenen poikasten tuotanto- ja suoja-alueita joiden tilaa tulee vaalia Kitkajärven tilan lisäksi vaalia. Oikein toteutetut puro- ja jokikunnostukset sitovat myös mm. filtteroinnilla suo- ja metsäojituksilta tulevan humuksen ja ravinnekuormituksen määrää, vähentäen omalta osaltaan Kitkaa rehevöittävää ravinnekuormitusta. Pienkuormituksen suitsimisen lisäksi tarvitsemme ravinnepäästöjen vähentämistä kaikilta sektoreilta, myös isoilta. Hämäläinen ja Flöjt onnittelivat Etelä-Posion kalastusalueen Jouko Jurmua siitä, että kalastusalue on toiminut puro- ja jokikunnostuksissa edelläkävijänä ja promoottorina Kitkaan laskevien jokien ja purojen kunnostamisesta. Posion puoleisista joista on kunnostettu Kari- ja Kirintöjoki ja loput on inventoitu odottamaan kunnostussuunnitelmaa ja kunnostamista Lapin ELY-keskuksen toimesta. Posion jokikunnostuskokemukset ovat olleet hyödyksi, kun myös Kuusamon Kitkajärven puoleisia jokia ja puroja suunnitellaan kunnostettavaksi. Purokunnostuksien tärkeyttä tukevat tulokset sähkökalastuksista kunnostetuilta Kitkan puroilta: niissä on havaittu selkeästi parempia Kitkan taimenten pienpoikasesiintymisiä. Oikein toteutetuilla kunnostuksilla on siis tärkeä vaikutus uhanalaisen Kitkan taimenkannan runsauteen, siten kunnostuksiin tulisi päästä myös Kuusamon puoleisilla joilla ja puroilla - erityisesti koko Naatikkajoen vesistössä. Taimenien ja muiden vaelluskalojen esteetön pääsy kaikkiin jokiin tulee taata mm. jokisuiden verkkorajoituksilla ja niiden valvonnalla. Sama koskee, myös Kitkajokeen laskevan taimenen kutukiertoa. Etelä-Posion kalastusalue on ollut ensimmäisenä Lapin kalastusalueena nostamassa taimenen alamittaa 50 cm:iin ja keskusteluissa on ollut myös alamitan nostaminen 60 cm:iin, mikä olisi tärkeä alamitta, jotta jokainen uhanalainen Kitkajärven taimen kerkiäisi kutea edes kerran ennen saaliiksi joutumistaan. Lisäksi kalastusalue on pohtinut selkävesin kalastusrajoituksia ja verkkojen silmäkokoja siten, että se tukisi Kitkan järvitaimenen kasvamista ja paluuta Kitkaan laskeviin, nyt jo kunnostettuihin kutujokiin. Muikkumarkkinoilla palkintoa luovuttaessa Flöjt totesi, että on erityisen hienoa luovuttaa Kitkan taimenta symbolisoiva Kestävän Kalastuksen ja Kalavedenhoidon kiertopalkinto juuri Posion Muikkumarkkinoiden yhteydessä, sillä kuten me kaikki, onhan taimenkin perso kitkan viisaille muikuille. Etelä-Posion kalastusalueen puolesta kiertopalkinnon vastaanotti puheenjohtaja Jouko Jurmu. Jouko piti hienona sitä, että virkistyskalastajat muistavat ja antavat tunnustusta kalastusalueen toimille. Jurmu totesi, että Etelä-Posion kalastusalue dustaa Kitkan vesistön useita eri vesialueiden omistajia. Jurmu muistutti, että kalastusalueen toimijoiden lisäksi eri hankkeissa on mukana monia eri tahoja ja henkilöitä, joiden yhteistyöllä eri hankkeet etenevät. Tämä kiertopalkinto on siis tunnustus kaikille puro- ja jokikunnostushankkeissa mukana olleille. Jouko Jurmu painotti, että kaikkien tulee olla Kitkan vesistön ja kalakantojen tilasta hereillä ja pyrkiä yhteistyöllä parantamaan Kitkan ja Kitkaan laskevien jokien tilaa. Jokien purokunnostukset ovat vain yksi osa suuremmassa kokonaisuudessa - mutta jokainen osa on tärkeä Kitkan kalakantojen ja vesistön tilan kokonaisuudessa. - Kitkan taimenen luontaisen elinkierron turvaaminen on taimenkannan runsastumisen elinehto, muistutti Jouko Jurmu. Lisätietoja: |
|
|
|
|