ANTOISA KALAKILPAILU KITKAJOELLA
Oli lauantai 13. heinäkuuta
1991. Ilmassa oli jännitystä sillä illalla alkaisi Kitkajoen perinteinen
kalastuskilpailu. Ilmottauduin ennakkoon Erä-Urheilussa ja sain kuulla, että kalastajia
oli tulossa koitokseen runsaasti. Sää oli puolipilvinen ja näytti olevan tulossa hyvä
kalakeli ajattelin ajellessani kohti Juumaa. Perillä Juumassa olin puolitoista tuntia
ennen kilpailun alkua eli noin kello 16.30. Taktiikakseni olin ajatellut, että menen
ensin Jyrävälle tai Linnakalliolle ja kuulostelen tilannetta: miten paljon kalastajia
siellä on ja sitten suunnittelen jatkon.
Saapuessani noin tuntia myöhemmin Linnakallion laavulle oli siellä vain kaksi nuorta
turistipoikaa kalastamassa. He olivat saaneet edellisesnä yönä Harrisuvannon niskalta 4
kg:n taimenen ja toinen vielä suurempi oli katkaissut siiman ja vienyt puukalan. Pojat
olivat tulleet sieltä Linnakalliolle ja pystyttäneet teltan - ollen tosi nälkäisiä
vaelluksesta, joten olivat peranneet kalan, keittäneet ja syöneet sen melkein kokonaan
sekä syöttäneet loput ohi kulkeville karhunkierroksen vaeltajille. Kun näin vielä
taimenen lopun jäännökset lojumassa maassa muurahaisten ja kärpästen syötävänä,
(lihaa oli pitkästi niskasta katkaistusta päästä jäljellä) - niin en voinut ajatella
kuin mitä tuhlausta, eikä mitään arvostusta tätä harvinaista jalokalaa kohtaan.
Samalla kun laittelin kalastusvälineitä kuntoon tuli puhe myös kalakilpailusta ja
pojathan halusivat osallistua, joten toinen pojista lähti juoksujalkaa Juumaan hakemaan
osallistumislupia.
Kun sain perho-ja heittovapani laitettua valmiiksi, huomasin Jyrävänniemessä pari-kolme
perhokalastajaa. Kilpailu alkoi ja kalastelin aluksi Linnakallion sivustan perholla ja
puukalalla tuloksetta. Toisella puolella jokea näin puolenkymmentä kalastajaa.
Myöhemmin vielä ollessani laavulla tuli toinen pojista lupineen, jotka hän oli saanut
vasta käytyään ensin Juuman jälkeen Harrisuvannossa ja palattuaan takaisin Juumaa
luvanmyyjän perässä. Oli tullut luville kilometrejä. Pojat lähtivät kiireen vilkaa
Harrisuvantoon, koska siellä oli kalaa, he sanoivat.
Minä päätin lähteä myös alaspäin ja palata myöhemmin Jyrävänniemeen. Alaspäin
mennessäni kalastin Kivi-Akan laukareen, Heinäniemen yläpuoliset mutkat ja sieltä
sitten Heinäniemeen ja Kalliosaaren suoralle. Mitään ei kuulunut ja kello kävi jo
seuraavaa päivää, kun palatessani Kalliosaaresta Heinäniemeen, kun pienehkö
parikiloinen taimen seurasi ja tökki peräkoukkuja puukalassani useita kertoja suullaan.
Yritin myös perhoillani ja eri puukaloilla tätä ärsyttäjää tuloksetta kello kolmeen
asti, sitten lähdin rivakasti kävellen suorinta tietä kohti Jyrävänniemeä.
Saapuessani Jyrävälle Skogin leiriin huomasin, että kaksi taimenta roikkui männyssä
ja paikalla oli Antti ja Petteri Virranniemi sekä Hiltulan Pelti-Heikki, He kertoivat,
että Antti ja Petteri olivat saaneet taimenen ja senssit ovat olleet todella hyvät,
koska ovat saaneet olla rauhassa kalastuspaikalla.
Ylös
Tauon jälkeen Antti aloitti perhostelun Skogin leirin yläpuolelta virranpäälle
kaartuvan kuusen kohdalta. Minä päätin mennä Jyrävän alle puukalaa näyttämään.
Kello oli neljä aamuyöstä, kun heitin muikun väristä puukalaa ylimmäiseltä kiveltä
kuusen takaa. Ensimmäisen heiton loppuvaiheessa, juuri kun olin nostamassa puukalaa
vedestä, näin välähdyksen vedessä. Tiesin, että taimen seurasi ja seuraavalla
heitolla puristin vapaa entistä lujemmin, jos Se sattuisi iskemään. Heitto oli jo
loppuvaiheessa ja ajettelin: eipä kelvannutkaan, ja vedin puukalaa vielä kiven
sivustankin virrasta vavan kärjellä ohjaillen. Itse olin nojautuneena pienen
kuusentaakse piiloon, kun nostin puukalan pois vedestä. Puukala oli noin kymmenen
senttiä veden pinnan yläpuolella, kun iso taimenpää tuli suu auki perässä.
Säikähdin ja sen jälkeen rulla alkoi huutaa kalan syöksyessä kohti alavirtaa. Taimen
veti keskivirtaan ison kuusen yläpuolella samalla, kun huusin Antille, että kala on
kiinni. Antti lopetti heittämisen ja otti nostokoukun valmiiksi samalla kun Petteri ja
Pelti-Heikki tulivat katsomaan tilannetta.
Väsytin aika tiukalla, kun kala mulahteli pinnassa keskivirrassa eikä aikaakaan kun se
alkoi jo tulla lähemmäksi. Kala ei hypännyt kertaakaan, mutta näyttäytyi pinnassa
useita kertoja, josta huomasimme sen olevan hyvän kokoinen. Taimen väsyi yllättävän
nopeasti tiukan väsytyksen tai sitten se oli vasta Jyrävälle noussut ja sen vuoksi
uupunut.
Ohjailin sitä Skogin tulipaikan alapuolen venepaikalle, mistä Antti koukkasi sen
kuiville. Tainnutuksen ja kaulavaltimon katkaisun jälkeen ihailimme kookasta taimenta
hetken aikaa ja laitoin sen sitten narulenkillä pyrstöstä riippumaan mäntyyn, kahden
muun taimenen viereen. Se oli harvinainen näky kolme taimenta yhdestä paikasta yhdessä
yössä. Kiittelin koukkaajaa ja Antti tuumasi: -Taisi kilpailun johtopaikka vaihtua
juuri, joten ei se auta muu kiun jatkaa perhonheittokierrosta, kun se jäi kesken.
Antti jatkoi kierrostaan äskeisen koukkupaikan alapuolelta alaspäin ja me muut jäimme
tulille kahville.
-Kiinni on !!, Antti huusi ja meillä jäi kahvinjuonnit kesken, kun riensimme
jokitörmään katsomaan. Antti sanoi, ettei kerinnyt kuin siiman suoristamaan, niin jo
iski kiinni. Kahdenkädenvapa taipui syvään ja sanoin Antille, että taitaa johtopaikka
taas vaihtua jos tuo taimen ylös tulee.. Jo muutaman minuutin kuluttua taimen alkoi
antautumaan ja väsymään mulahdellen pinnassa, lähentyen rantaa
vääjäämättömästi. Vähän tämän jälkeen pyörähteli jo kyljillään ja tuli sen
jälkeen kuin halko rantaan. Antti tainutti ja pisti kurkun taimenelta, jonka jälkeen
kantoi sen leiriin. Taimen oli tosi komea ja panimme sen edellisen taimenen kanssa maahan
vieritysten. Ne olivat kuin kaksoset kokonsa ja näkönsä suhteen. Ensimmäinen oli 76 cm
ja jälkimmäinen 74 cm, mutta hieman lihavampi.
Pienemmät taimenet olivat kuin poikosia niiden rinnalla. Punnitsimme niitä ja puntarit
näyttivät viittä kiloa molemmille. Tässä vaiheessa Antti kaivoi repusta pienen
konjakkipullon ja sanoi, että nyt on oikea aika korkata tämä pullo ja ottaa kaatoryypyt
ja niin myös tehtiin. Tämän jälkeen Heikki otti vielä muutamia kuvia tästä
harvinaisesta saaliista. (kts. Virranniemien kuva >>)
Aamu alkoi jo sarastaa ja ilma kirkastui pikkuhiljaa. Kalat perattiin rantavedessä ja
vielä muutamia kierroksia heitettiin ennen poilähtöä. Ennenkuin lähdettiin kävin
hakemassa loput tavarat Linnakalliolta, jonne turistipojat olivat myös palanneet
Harrisuvannosta. He olivat juuri kömpimässä telttaan nukkumaan kun kyselin miten
siellä oli käynyt ? Ei ollut tullut mitään, ei syönyt vaikka kaloja kyllä oli
näyttäytynyt, tuli vastaukseksi.
Sanoin, että täällä oli ollut vilskettä melkoisesti... neljä kalaa tuosta Jyrävän
suvannosta. Pojat eivät olleet uskoa korviaan ja tulivatkin joutuin pois teltasta
katsomaan taimentani. Pojat siinä tuumiskelivat lähteneensä merta edemmäs kalaan,
olisi sittenkin pitänyt jäädä tänne he virkkoivat. -Eipä sitä arvaa, missä kala
milloinkin ottaa ja kelle ne annetaan, sillä väkisin niitä ei oteta rannalle, sanoin
pojille. Kävelin takaisin Jyrävälle, josta lähdimme yhtämatkaa kaikki neljä ja
tulimme Jyräväjärvelle, jossa Antilla oli naarassa vene. Ylitimme aamu-utuisen
järvenselän ja rantauduimme mökkitien päähän, josta ajoimme metsätietä pitkin
Retki-Etappiin. Ennen Retki-Etappia näimme tulipalonkin, kun Juuman leirikeskuksen
suurehko varasto paloi poroksi.
Retki-Etapin edessä oli aamuvarhaisella ennen yhdeksää perinteinen punnitus.
Punnituksessa minulle tuli niukka 30 g:n häviö suurimman kalan tittelistä ja kolmas
sija yleissarjassa, kun eräs pohjaonkija kiilasi toiseksi tarkastusmittaamattomia
harreja. Taimenta ei valitettavasti arvostettu pisteissä paremmaksi kuin harreja ja
siikoja. Onneksi taimenenpyytäjä voitti - Kiitos antoisan Jyrävän.
Ylös |
