Jouko Niikkonen
"Nahkahattu" 

KUKA SE SIINÄ
KYLLÄ SE KESTÄÄ...
TULITIKKU
YLLÄTYS
TIPI-TOPIN PETTYMYS

Ylös
KUKA SE SIINÄ


Jäin taas kerran viimeiseksi heittelijäksi Jyrävälle.
Oli ollut hiljanen yö.
Sattui semmonen kumma, että kun olin mutkassa montun kohalla uittamassa perhoa, siiman kääntyessä ja ohi montun, nous joku kumma vedestä. Ihan läheltä - pari metriä. Se lähti kulukeen poikkivirtaan keskemmälle virtaan. Mitä helekkaria - taimenen pää - taimenhan se siinä ui pää pinnan yläpuolella.
Puolenkymmentä metriä se silleen ui. Sitten painui vetteen.
Tuntu siltä ku olis käyny kahtomassa että kuka se siinä onkii.
Myöhemmin kuulin tämän kumman sattuneen joillekuille muillekki.
Niin että kuka se siinä...

Ylös
KYLLÄ SE KESTÄÄ..

Oli elokuun alkupäivien aika. Jyrävällä oli porukkaa ringissä kymmenkunta.
Kuhmolaisetkin olivat tulleet perinteistä kalastusviikkoansa pitämään. Heillä on ollut perinteenä jo vuosia käydä näihin samoihin aikoihin.
Aikion Janne ja Kemppaisen Jukka söivät eväitään.
Kuhmolaiset keitteli kahvivettä pannussa nuotion yllä.
Hiltulan Heikki aloitti kummastelun semmosesta fysiikan ihmeestä kun vesi kiehuu niin pannu kestää nostaa käjelle eikä polta kättä ”Niin on - ei polta”.
Siinä kinattiin aiheesta.
Aikanaan sitte kuhmolaisten kahvivesi alako kiehuun.
Kuhmolainen otti pannun että kokkeillaan. Niin hän otti pannun ja laitto kämmenelleen ja piti sitä ihan rauhassa tovin aikaa.
”Kyllä se kestää..” totesi rauhassa kuhmolainen.
Janne ei uskonu silimiään. ”Annahan minäkin kokkeilen”.
Ja niin kokkeiliki. Kuumahan se pannu oli kun rietas.
Janne löysi ittesä joesta kättään jäähyttelemestä alta aikayksikön.
Kyllä meille nauru kelepasi. Tipahin oikein istuinpuulta. Niin kutkutti nauruhermoja.

Kyllä se kestää...

Myöhemmin selvisi, että se kuhmolainen oli ammatiltaan seppä.

Ylös
TULITIKKU

Oli elokuun lopulla 1998. Oltiin tultu Hiltulan Heikin kanssa Retki Etapista ensiksi veneellä ja sitten rivakkaa tahtia polkua pitkin Jyrävälle.
Tiistai-ilta ja rauhotus takana. Hyvät mahdollisuudet saada kala.Porukkaa oli ehtinyt tulla ennen meitä moniaita.
Meitä taisi olla 8-9 kalastajaa ringissä. Rinki kiersi aika sutjakkaasti.Illan aikana ei ollut tullut vielä yhtään kalaa, kun vuoroni yrittää taas koitti. Oisko kello ollut puolen yön tietämissä, kun solmin siiman nokkaan semmosen kasin koukkuun sidotun olemattoman näköisen perhon. Mallin olin saanut varotuksella, että sitä ei sitte näytellä.
Hämärääkin alkoi olla, kun astuin veteen aloittaakseni heittovuoron. Siimaa ulos heittopituuteen, jolla yleensä heitän, ja sinne poikkivirtaan heitto. Tarttu heti kohta kala.
Lyhyehkön väsyttelyn jälkeen rannalla oli vajaa kaksi kiloinen taimen.Se oli mielestäni pieni, liian pieni mukaan otettavaksi, joten päästin sen takaisin uimaan.
Ei kun uusi yritys. Taas kävi samoin. Siima suoraksi ja kala kiinni. Uskomatonta. Olin päässyt vasta 3-4 metriä aloituspaikasta, kun oli jo toinen kala kiinni!
Nyt olikin jo eri meininki. Selvästi kookkaampi kala. 2-3 kilon väliin tuntu olevan. Pari 5-6 metrin höökiä ja pyöräytys veen pinnalla, ja niin kala pääsi irti.
Siitä huolimatta hyvinhän tämä kierros alko. Ensin ilta tyhjää onkien ja nyt jo muutaman metrin matkalla kaksi kalaa kiinni.
Taisi olla siinä tämän kierroksen tapahtumat. Tuntu siltä.
Mutta ei. Taas muutama metri onkimista ja semmonen tärppi, että nosti siiman ylös veestä, muttei tarttunu.
Onkohan tämä ihan tottakaan.
Pari metriä onkimista ja sitteen alko tapahtumaan. Taas tarttu kala. Taitaa olla vielä isompi kuin se joka pääsi karkuun. Eikä väsytys tälläkään kertaa kestänyt kovinkaan kauaa, kun jo sain nostettua kalan hietikolle.Heitin huulena nuotiolle päin, että josko päästäsin tämänkin uimaan, kun näyttää nuo kalat kasvavan alavirran suuntaan, tuolla mutkassahan se jo saattais...
”Jos kala ui, niin uit sinäki” kuulu tyly tuomio nuotiolta. Sen verran kuumaa katseltavaa oli hommani ollut, eikä ihme.
Siinä pienosessa hämärässä nuotiolla kalasta perhon irrottelin.Kala paino noin 2,5 kg:a.
Sen verran perhoa vilautin, että Aikion Janne tarkalla silmällä ehti ristimään perhon;
”Tulitikku, perhana...”

Ylös
1997
YLLÄTYS

Olin taas kerran Jyrävällä ringissä heinäkuun jonain yönä perhostelemassa. En muista, ketä silloin oli kalassa. Porukka sitten yön myötä pikkuhiljaa hupeni - olihan vastassa arki. Taimenia ei vielä oltu saatu. Jäätyäni yksin keitin vielä kahvit. Hörppäsin kupillisen ennenkuin lähdin laskulle. Siinä kahvin lomassa sais joki olla hetken rauhassa.Laittelin ruskean mudlerin pyyvöksi. Semmosella oli saatu hyvänkokosia taimenia. Koettelin sen uintia ja sehän oli minun silmässä ihan kohallaan.
Aurinko oli jo hyvässä nousussa lähtiessäni laskuun. Siimaa ulos ja perho pyytämään.

Heittää sain ihan rauhassa. Kalat ei häirinny. Olin jo suoran puolivälin seutuvilla, eikä mitään kuulunu. Uus heitto. Sen ku siiman mutkat oikeni niin sitte tömähti. Jäikö kiinni - ei jääny.Oliko iso? Kyllä se siltä kuulosti.
Äkkiä perho uuvestaan samoille sijoille, jos vaikka kala sen hukkasi eikä sen takia osannu ottaa.
Ei tarttunu eikä nykiny. Mitä nyt? Empä mee hätisteleen sitä, kun on noin hyvällä hollilla. Vaan palaampa nuotiolle. Jos vaikka antasin kalalle hetken rauhan ja vaihtasin uuven perhon, niin sitten tärppää.

Laitampa tuon mustan vihreeperäsen Hyytiän mallisen. Tämmösellä sain viimekesänä kalan heinäkuussa - niin jos nytkin...Kuppi kahvia vielä ja sitte heittämään.

Nyt oli jo tunnelma korkeella. Olihan ulottuvilla tuossa ihan likellä ottavan olonen kala.
Siitä kuusen juuresta taas heittään toiveikkaana. Heitto ja ootus, heitto ja ootus. Näin pääsin kymmenkunta metriä, kun taas tömähti - eikä tarttunu.
Mikä perhana nyt on vialla? Eiku takasi nuotiolle. Kala oli näköjään hiukan noussu.
Onko koukku terävä? Joo, oikein kynteen ottaa ja se edellinenki perho on. Mikä kumma tässä nyt on? Entä nyt? Kellokin alkaa olla jo meleko paljo. Juompa kahvit ja laitan sitte uuven perhon.

Ylös


Siinä sitte kahvia hörppiessä silmittelen perhojani, minkä laittas. Aurinko jo paistaa vetteen - vähä vaikee juttu. Vaan jos laittasin tuon pikku mudlerin - kasi koukkusen - kun nuo isommat ei kerran kelepaa. Eiku perho siimaan ja kokkeileen uintia ja sitte pyytään.Nyt alan olla siinä missä viimeksi kopsas.
Ei - ei kopsi nyt.
Se on sitten laskenu alemmas - siihen missä aiemmin tömäytti.
Joo - ei ota. Ei tömäyttele tästäkään. Kyllä se nyt saa jäähä. Lasken tuohon mutkaan asti ja lähen sitte kylille.
No, mutta siellähän se vihdoin oli. Ja tarttu. Veti oikein mukavasti. Toisenni kerran ja vielä. No, tuossahan se kylyki jo vilahti. Oisko ollu kahtakaan kiloa. Vähä pieni on. No otetaan, ku on näin kovasti yritetty.Niin sattuu hollille ja koukulla kala ylös.JoukoN.JPG (23089 bytes)
Mitä ihmettä? Sehän on vaan siika - taimenta minä kyllä pyyvin. Eiku perhana, sehän on ISO siika. Isompi ku mikään aiempi siika. Edes verkolla ei ole tullu läheskään yhtä isoa. Voe!
Puntari näytti reilua kahta kiloa. Ei, kyllä tämä pittää punnita kunnolla.
Kala reppuun, vehkeet kassaan ja pikana kylälle.

Kello oli jo vähä yli kuus ku olin kotosalla. Kaks killoo ja sataviiskyt rammaa se painoi. Minäpä soitan Torkkolan Matille - saa tulla kahtoon kunnon siikaa.
Niin Matti tuliki meleko joutuin todistaan saalistani.Sillähän saa jo suurkalastajamerkin, tiesi Matti. Niin kala sitten punnittiin kaksissa miehin. Sitte otettiin suomunäytteet pussiin. Ja tietenni ne pakolliset valokuvat otettiin.
Niin aikanaan tulikin se merkki.

Mutta oli se meleko yllätys, ku taimen muuttu siiaksi koukussa.
Ylös

1977
TIPI-TOPIN PETTYMYS

Toivo Timonen - tuttavien kesken Tipi-Topi tai Topi, kummin vaan - houkutteli minut aikoinaan Kuusingille kalaan. Olihan hän jo edellisenä kesänä jo monet kerrat pyytänyt mukaan. En olisi muuten lähtenyt, mutta oli edellisenä syksynä tapahtunut se ihme, ettei Topi lähtenyt metästyksen alotukseen vaan painu Kuusingille kalaan - mahottoman ahne mehtämies? Olihan se nähtävä, mikä miestä vetää nuin innokkaasti jokivarteen sääskien syötiksi.
Tipi-Topi oli jo tuolloin vannoutunut perhokalastaja, vaikka oli vasta toista kesää perhostelijana. Hän kokeneena kalastajana lupasi opastaa minut kalastuksen saloihin, koska en aiemmin ollut ollut jokikalassa. Niin opastikin. Opasti niin hyvin, että minusta tuli hälle vakituinen kalakaveri - ja innokas. Niin sitä kulettiin oikein ahneestikin Kuusingilla. Parhaimmillaan tahti oli kaks yötä peräkkäin kalassa ja sitten kolomas yö jo piti nukkua. Ja ne yöt tahto olla sellasia, että piti lähtee reissun jäläkeen melekein heti töihin - seittemäksi.
Se vaan oli kumma, kun oltiin kalassa niin ne isoimmat kalat tuli poikkeuksetta Topin onkeen. 

Sitten kerran - oiskohan ollu vuonna -77 - oltiin Topin kanssa taas Kuusingilla perholla kalassa.
Auto jätettiin Kuusingintien päähän ja siitä kohalta alotettiin kalastus. Harria pyyvettiin ja saatiinkin monittain alamittasia, mutta kyllä se mitallinenkin sekaan sattu. Yleensä saatiin puolikymmentä mitallista harria mieheen - niin siihen aikaan - kun vielä harria pyyvettiin. Nykyäänhän, kun sitä pyyvetään punalihasta, tahtoo tulla kalattomia reissuja. Eikä niin harvonkaan, pikemminkin yleensä.
Niin tästä reissusta. Meillä oli tapana kalastella alaspäin kulukien ja vuoroin keulilla ollen. Niin sitä kalasteltiin nytkin, vuoroin toinen eessä ja vuoroin toinen. 
Välillä juotiin kahvit termarista. 
Näin oli tultu Hevonperseen kautta Särkipuronsuun ohi kohta Vihtamutkiin. Olin vuorostani keulilla, kun oltiin suoran päässä. Pikkusen hämärääkin alako olla. Siinä on sellaset puskat rannassa ja syvä monttu omalla rannalla ja hitaasti virtaava vesi. Keskemmällä on kovemmin virtaava koskeava vesi. Topi ei ollu kuin ehkä 10 metriä takana, kun hänellä tarttu minun kohalta pikku taimen perhoon. Se siinä välillä räpisteli pinnassa ja välillä sukelsi syvempään. Yhtäkkiä se alako vetämään siimaa ulos kunnolla. Eikun siihen ottikin isompi kala, joka lähti sitten painuun virtaan. Minullahan tuli kiire kelata siimat sisään, kun toisella oli elämänsä ensimmäinen taimen kiinni. Siinä sitä väsyteltiin. Välillä kelaten sisään ja niin sitten kala veti sen ulos. Lopulla se alako painua koskea alaspäin, mutta Topi sai sen jotenkin pijeltyä vielä kohtuu matkan päässä. Minulla piti lähtee haavin kanssa alaspäin, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Pieni joen sivuhaara heti kohta puskan jälkeen oli aika syvää. Siitä vain varpasillaan jotenkin pääsin kastelematta itteeni yli. Toiselle puolelle jokea tuli sopivasti Komulaisen Kassu ja Susi-Kalle. Antovat neuvojakin enskertalaisille. Väsyttely kesti ehkä 10-15 minuuttia. Saatiinhan se kala lopulta haaviin. Siinä Topin luo palatessa huomasin kalan olevan hauen. En sanonu sitä ääneen, ettei vastarannan miehet kuule. Puron ylitys ei nyt palatessa onnistunut housuja kastelematta, vaikka tovin kiertelin ettien sitä reittiä, mistä olin tullut ja vaikka kuinka varpasillaan. Siihen kun laskin kalaa Topin viereen sanoin kuiskaten, että se on hauki. Kyllä siinä haavin havakset sai kyytiä, kun niitä revittiin kalan päältä pois, jotta kala näkys kunnolla. Miksi se ois muuttunu. Hauki ku hauki. Ei ollu taimen. Vastarannalta kuulu huuto, että kuin iso. Käsiväliä levitin, että näin iso. Kalanhan he ois heti tunnistaneet haueksi. Niin pojat oli heti sitten repuillaan pyytöjä vaihtamassa luullen, jotta saatiin taimen ja kohtuu ison. 
Siinä kävi silleen, että kun se pikku taimen nappas niin sen puolestaan nappas hauki. Ei se kala kovin syvällä ollu hauen suussa eikä isokaan. Pysy kuitenkin ihmeekseen kiinni. Isohkohan se oli - hauki - reilut 4 kiloa.
Mutta siinä sitten jälkeen koskea ongin ja koetin Topia houkutella kalan pyytöön. Vaan kun ei. Aina kun vilikasin takaviistoon koskelta, näin Topin vetävän "norttia" synkkänä. Siinä hän istui koivun mutkassa ja veti jos kuin monta, varmaan askillisen, jos ei enemmänki sitä "norttia".
Toista tuntia siinä ongiskelin eikä kaveri tullut. Eihän siinä muu auttanut kuin lähteä pois.
Ei tunnustettu kalaa muille haueksi vaan puhuttiin, että oli taimen. Taimenen saajahan oli sillon eri kalastaja - parempi. 
Se "taimen" alko sitten loppuviikosta kuulemma maistuun puulle, kun muu perhe ei enää jaksanut haukea syyvä.
Aikanaan sitten Ahti soi Topille sellasia kaloja ettei tarvinnu enää valehella, mutta ne onkin sitten eri juttuja.

Ylös

Alkusanat

Kuusamossa 21.5.2002


Noin vuosi sitten avasimme nettisivut. Sivuilla on ollut varsin mukavasti kävijöitä.
Keskustelufoorumillamme on ollut ajoittain kiivastakin keskustelua, niin säännöistä, kuin myös kalastuskulttuurista. Hyvä niin. Näin keskustellen olemme saaneet laajemman näkemyksen ja tuen vaikuttaessamme kalastusoloihin joillamme.
Lämmin kiitos siitä Teille.

Kuluva vuosi on Killan juhlavuosi. Kilta täyttää 10-vuotta. Kymmenen vuotta sitten kaveriporukka Siilasmajan tuntumassa päätti yhdessä ryhtyä miettimään miten jokiemme kalastusoloja tulisi kehittää. Tämä ryhmä sai monissa muistoja herättävän nimen - Siilasmajan Kilta.
Nimessä on paljon Kitkajoen historiaa.

Perho-kerhokin on aloittanut toimintansa. Kitkajoen perinteiset perhot löytävät muotonsa ja ovat aikanaan nettisivuillamme nähtävillä. Tallennamme näin kalastuksellista historiaa joillamme jälkipolvien nähtäväksi.

Kuusingin KuningasTaimen-kisa on saanut uuden muodon. Nyt kilpailussa kilpaillaan siitä, kuka saa isoimman kalan; harrin tai taimenen. Näin kilpailu ei kuluta tarpeettomasti harrikantaa ja toimii näin kestävän kalastuksen puolesta.

Kestävän kalastuksen vuoksi ajamme myös harrin alamitan nostamista 35 cm:iin joillamme. Näin ehkä lähivuosina voisi Kitkajoelta löytyä sellaisia "isommus"harreja kalastajan pyydöistä. Toivomme asiassa edettävän niin, että Oulangan kansallispuiston alueelle nostettaisiin alamitta 35 cm:iin. Jos ja kun harrin keskimitta nousee toivotulla tavalla, voitaisiin sitten harkita alamitan nostamista myös muille Kuusamon joille.

Viime kesänä oli nähtävissä Kitkajoessa voimakasta limoittumista. Lehtien palstoilla syyllistettiin Rukan aluetta voimakkaasti päästöjen alkulähteenä. Päästöjen aiheuttajia on toki muitakin. Kitkan vesistön alueella olisikin syytä tehdä virkamiestyönä selvitys vesialueen kuormittajista, jotta niihin voidaan puuttua valistaen, neuvoen ja jne.. Huoleen on aihetta...
Pienistä puroista syntyy suuri virta.

Joillamme on monenlaisia uhkia. Koetamme olla hereillä niiden suhteen - parhaamme mukaan - jotta me ja tulevat sukupolvet voisimme viettää ikimuistoisia hetkiä jokiemme äärellä.

Kireitä siimoja!

Jouko Niikkonen
puheenjohtaja
Siilasmajan Kilta ry