Jouko Niikkonen
"Nahkahattu"
KUKA SE SIINÄ
KYLLÄ SE KESTÄÄ...
TULITIKKU
YLLÄTYS
TIPI-TOPIN
PETTYMYS |
 |
|
Ylös
KUKA SE SIINÄ
Jäin taas kerran viimeiseksi heittelijäksi Jyrävälle.
Oli ollut hiljanen yö.
Sattui semmonen kumma, että kun olin mutkassa montun kohalla uittamassa
perhoa, siiman kääntyessä ja ohi montun, nous joku kumma vedestä.
Ihan läheltä - pari metriä. Se lähti kulukeen poikkivirtaan keskemmälle
virtaan. Mitä helekkaria - taimenen pää - taimenhan se siinä ui pää
pinnan yläpuolella.
Puolenkymmentä metriä se silleen ui. Sitten painui vetteen.
Tuntu siltä ku olis käyny kahtomassa että kuka se siinä onkii.
Myöhemmin kuulin tämän kumman sattuneen joillekuille muillekki.
Niin että kuka se siinä...
|
|
Ylös
KYLLÄ SE KESTÄÄ..
Oli elokuun alkupäivien aika. Jyrävällä oli porukkaa ringissä kymmenkunta.
Kuhmolaisetkin olivat tulleet perinteistä kalastusviikkoansa pitämään.
Heillä on ollut perinteenä jo vuosia käydä näihin samoihin aikoihin.
Aikion Janne ja Kemppaisen Jukka söivät eväitään.
Kuhmolaiset keitteli kahvivettä pannussa nuotion yllä.
Hiltulan Heikki aloitti kummastelun semmosesta fysiikan ihmeestä kun
vesi kiehuu niin pannu kestää nostaa käjelle eikä polta kättä Niin
on - ei polta.
Siinä kinattiin aiheesta.
Aikanaan sitte kuhmolaisten kahvivesi alako kiehuun.
Kuhmolainen otti pannun että kokkeillaan. Niin hän otti pannun ja
laitto kämmenelleen ja piti sitä ihan rauhassa tovin aikaa.
Kyllä se kestää.. totesi rauhassa kuhmolainen.
Janne ei uskonu silimiään. Annahan minäkin kokkeilen.
Ja niin kokkeiliki. Kuumahan se pannu oli kun rietas.
Janne löysi ittesä joesta kättään jäähyttelemestä alta aikayksikön.
Kyllä meille nauru kelepasi. Tipahin oikein istuinpuulta. Niin kutkutti
nauruhermoja.
Kyllä se kestää...
Myöhemmin selvisi, että se kuhmolainen oli ammatiltaan seppä.
|
|
Ylös
TULITIKKU
Oli elokuun lopulla 1998. Oltiin tultu Hiltulan Heikin kanssa Retki
Etapista ensiksi veneellä ja sitten rivakkaa tahtia polkua pitkin
Jyrävälle.
Tiistai-ilta ja rauhotus takana. Hyvät mahdollisuudet saada kala.Porukkaa
oli ehtinyt tulla ennen meitä moniaita.
Meitä taisi olla 8-9 kalastajaa ringissä. Rinki kiersi aika sutjakkaasti.Illan
aikana ei ollut tullut vielä yhtään kalaa, kun vuoroni yrittää taas
koitti. Oisko kello ollut puolen yön tietämissä, kun solmin siiman
nokkaan semmosen kasin koukkuun sidotun olemattoman näköisen perhon.
Mallin olin saanut varotuksella, että sitä ei sitte näytellä.
Hämärääkin alkoi olla, kun astuin veteen aloittaakseni heittovuoron.
Siimaa ulos heittopituuteen, jolla yleensä heitän, ja sinne poikkivirtaan
heitto. Tarttu heti kohta kala.
Lyhyehkön väsyttelyn jälkeen rannalla oli vajaa kaksi kiloinen taimen.Se
oli mielestäni pieni, liian pieni mukaan otettavaksi, joten päästin
sen takaisin uimaan.
Ei kun uusi yritys. Taas kävi samoin. Siima suoraksi ja kala kiinni.
Uskomatonta. Olin päässyt vasta 3-4 metriä aloituspaikasta, kun oli
jo toinen kala kiinni!
Nyt olikin jo eri meininki. Selvästi kookkaampi kala. 2-3 kilon väliin
tuntu olevan. Pari 5-6 metrin höökiä ja pyöräytys veen pinnalla, ja
niin kala pääsi irti.
Siitä huolimatta hyvinhän tämä kierros alko. Ensin ilta tyhjää onkien
ja nyt jo muutaman metrin matkalla kaksi kalaa kiinni.
Taisi olla siinä tämän kierroksen tapahtumat. Tuntu siltä.
Mutta ei. Taas muutama metri onkimista ja semmonen tärppi, että nosti
siiman ylös veestä, muttei tarttunu.
Onkohan tämä ihan tottakaan.
Pari metriä onkimista ja sitteen alko tapahtumaan. Taas tarttu kala.
Taitaa olla vielä isompi kuin se joka pääsi karkuun. Eikä väsytys
tälläkään kertaa kestänyt kovinkaan kauaa, kun jo sain nostettua kalan
hietikolle.Heitin huulena nuotiolle päin, että josko päästäsin tämänkin
uimaan, kun näyttää nuo kalat kasvavan alavirran suuntaan, tuolla
mutkassahan se jo saattais...
Jos kala ui, niin uit sinäki kuulu tyly tuomio nuotiolta.
Sen verran kuumaa katseltavaa oli hommani ollut, eikä ihme.
Siinä pienosessa hämärässä nuotiolla kalasta perhon irrottelin.Kala
paino noin 2,5 kg:a.
Sen verran perhoa vilautin, että Aikion Janne tarkalla silmällä ehti
ristimään perhon;
Tulitikku, perhana...
|
|
Ylös
1997
YLLÄTYS
Olin taas kerran Jyrävällä ringissä heinäkuun jonain yönä perhostelemassa.
En muista, ketä silloin oli kalassa. Porukka sitten yön myötä pikkuhiljaa
hupeni - olihan vastassa arki. Taimenia ei vielä oltu saatu. Jäätyäni
yksin keitin vielä kahvit. Hörppäsin kupillisen ennenkuin lähdin laskulle.
Siinä kahvin lomassa sais joki olla hetken rauhassa.Laittelin ruskean
mudlerin pyyvöksi. Semmosella oli saatu hyvänkokosia taimenia. Koettelin
sen uintia ja sehän oli minun silmässä ihan kohallaan.
Aurinko oli jo hyvässä nousussa lähtiessäni laskuun. Siimaa ulos ja
perho pyytämään.
Heittää sain ihan rauhassa. Kalat ei häirinny. Olin jo suoran puolivälin
seutuvilla, eikä mitään kuulunu. Uus heitto. Sen ku siiman mutkat
oikeni niin sitte tömähti. Jäikö kiinni - ei jääny.Oliko iso? Kyllä
se siltä kuulosti.
Äkkiä perho uuvestaan samoille sijoille, jos vaikka kala sen hukkasi
eikä sen takia osannu ottaa.
Ei tarttunu eikä nykiny. Mitä nyt? Empä mee hätisteleen sitä, kun
on noin hyvällä hollilla. Vaan palaampa nuotiolle. Jos vaikka antasin
kalalle hetken rauhan ja vaihtasin uuven perhon, niin sitten tärppää.
Laitampa tuon mustan vihreeperäsen Hyytiän mallisen. Tämmösellä sain
viimekesänä kalan heinäkuussa - niin jos nytkin...Kuppi kahvia vielä
ja sitte heittämään.
Nyt oli jo tunnelma korkeella. Olihan ulottuvilla tuossa ihan likellä
ottavan olonen kala.
Siitä kuusen juuresta taas heittään toiveikkaana. Heitto ja ootus,
heitto ja ootus. Näin pääsin kymmenkunta metriä, kun taas tömähti
- eikä tarttunu.
Mikä perhana nyt on vialla? Eiku takasi nuotiolle. Kala oli näköjään
hiukan noussu.
Onko koukku terävä? Joo, oikein kynteen ottaa ja se edellinenki perho
on. Mikä kumma tässä nyt on? Entä nyt? Kellokin alkaa olla jo meleko
paljo. Juompa kahvit ja laitan sitte uuven perhon.
Ylös
Siinä sitte kahvia hörppiessä silmittelen perhojani, minkä laittas.
Aurinko jo paistaa vetteen - vähä vaikee juttu. Vaan jos laittasin
tuon pikku mudlerin - kasi koukkusen - kun nuo isommat ei kerran kelepaa.
Eiku perho siimaan ja kokkeileen uintia ja sitte pyytään.Nyt alan
olla siinä missä viimeksi kopsas.
Ei - ei kopsi nyt.
Se on sitten laskenu alemmas - siihen missä aiemmin tömäytti.
Joo - ei ota. Ei tömäyttele tästäkään. Kyllä se nyt saa jäähä. Lasken
tuohon mutkaan asti ja lähen sitte kylille.
No, mutta siellähän se vihdoin oli. Ja tarttu. Veti oikein mukavasti.
Toisenni kerran ja vielä. No, tuossahan se kylyki jo vilahti. Oisko
ollu kahtakaan kiloa. Vähä pieni on. No otetaan, ku on näin kovasti
yritetty.Niin sattuu hollille ja koukulla kala ylös.
Mitä ihmettä? Sehän on vaan siika - taimenta minä kyllä pyyvin. Eiku
perhana, sehän on ISO siika. Isompi ku mikään aiempi siika. Edes verkolla
ei ole tullu läheskään yhtä isoa. Voe!
Puntari näytti reilua kahta kiloa. Ei, kyllä tämä pittää punnita kunnolla.
Kala reppuun, vehkeet kassaan ja pikana kylälle.
Kello oli jo vähä yli kuus ku olin kotosalla. Kaks killoo ja sataviiskyt
rammaa se painoi. Minäpä soitan Torkkolan Matille - saa tulla kahtoon
kunnon siikaa.
Niin Matti tuliki meleko joutuin todistaan saalistani.Sillähän saa
jo suurkalastajamerkin, tiesi Matti. Niin kala sitten punnittiin kaksissa
miehin. Sitte otettiin suomunäytteet pussiin. Ja tietenni ne pakolliset
valokuvat otettiin.
Niin aikanaan tulikin se merkki.
Mutta oli se meleko yllätys, ku taimen muuttu siiaksi koukussa.
Ylös
|
1977
TIPI-TOPIN PETTYMYS
Toivo Timonen - tuttavien kesken Tipi-Topi tai Topi, kummin vaan -
houkutteli minut aikoinaan Kuusingille kalaan. Olihan hän jo edellisenä
kesänä jo monet kerrat pyytänyt mukaan. En olisi muuten lähtenyt,
mutta oli edellisenä syksynä tapahtunut se ihme, ettei Topi lähtenyt
metästyksen alotukseen vaan painu Kuusingille kalaan - mahottoman
ahne mehtämies? Olihan se nähtävä, mikä miestä vetää nuin innokkaasti
jokivarteen sääskien syötiksi.
Tipi-Topi oli jo tuolloin vannoutunut perhokalastaja, vaikka oli vasta
toista kesää perhostelijana. Hän kokeneena kalastajana lupasi opastaa
minut kalastuksen saloihin, koska en aiemmin ollut ollut jokikalassa.
Niin opastikin. Opasti niin hyvin, että minusta tuli hälle vakituinen
kalakaveri - ja innokas. Niin sitä kulettiin oikein ahneestikin Kuusingilla.
Parhaimmillaan tahti oli kaks yötä peräkkäin kalassa ja sitten kolomas
yö jo piti nukkua. Ja ne yöt tahto olla sellasia, että piti lähtee
reissun jäläkeen melekein heti töihin - seittemäksi.
Se vaan oli kumma, kun oltiin kalassa niin ne isoimmat kalat tuli
poikkeuksetta Topin onkeen.
Sitten kerran - oiskohan ollu vuonna -77 - oltiin Topin kanssa taas
Kuusingilla perholla kalassa.
Auto jätettiin Kuusingintien päähän ja siitä kohalta alotettiin kalastus.
Harria pyyvettiin ja saatiinkin monittain alamittasia, mutta kyllä
se mitallinenkin sekaan sattu. Yleensä saatiin puolikymmentä mitallista
harria mieheen - niin siihen aikaan - kun vielä harria pyyvettiin.
Nykyäänhän, kun sitä pyyvetään punalihasta, tahtoo tulla kalattomia
reissuja. Eikä niin harvonkaan, pikemminkin yleensä.
Niin tästä reissusta. Meillä oli tapana kalastella alaspäin kulukien
ja vuoroin keulilla ollen. Niin sitä kalasteltiin nytkin, vuoroin
toinen eessä ja vuoroin toinen.
Välillä juotiin kahvit termarista.
Näin oli tultu Hevonperseen kautta Särkipuronsuun ohi kohta Vihtamutkiin.
Olin vuorostani keulilla, kun oltiin suoran päässä. Pikkusen hämärääkin
alako olla. Siinä on sellaset puskat rannassa ja syvä monttu omalla
rannalla ja hitaasti virtaava vesi. Keskemmällä on kovemmin virtaava
koskeava vesi. Topi ei ollu kuin ehkä 10 metriä takana, kun hänellä
tarttu minun kohalta pikku taimen perhoon. Se siinä välillä räpisteli
pinnassa ja välillä sukelsi syvempään. Yhtäkkiä se alako vetämään
siimaa ulos kunnolla. Eikun siihen ottikin isompi kala, joka lähti
sitten painuun virtaan. Minullahan tuli kiire kelata siimat sisään,
kun toisella oli elämänsä ensimmäinen taimen kiinni. Siinä sitä väsyteltiin.
Välillä kelaten sisään ja niin sitten kala veti sen ulos. Lopulla
se alako painua koskea alaspäin, mutta Topi sai sen jotenkin pijeltyä
vielä kohtuu matkan päässä. Minulla piti lähtee haavin kanssa alaspäin,
mutta helpommin sanottu kuin tehty. Pieni joen sivuhaara heti kohta
puskan jälkeen oli aika syvää. Siitä vain varpasillaan jotenkin pääsin
kastelematta itteeni yli. Toiselle puolelle jokea tuli sopivasti Komulaisen
Kassu ja Susi-Kalle. Antovat neuvojakin enskertalaisille. Väsyttely
kesti ehkä 10-15 minuuttia. Saatiinhan se kala lopulta haaviin. Siinä
Topin luo palatessa huomasin kalan olevan hauen. En sanonu sitä ääneen,
ettei vastarannan miehet kuule. Puron ylitys ei nyt palatessa onnistunut
housuja kastelematta, vaikka tovin kiertelin ettien sitä reittiä,
mistä olin tullut ja vaikka kuinka varpasillaan. Siihen kun laskin
kalaa Topin viereen sanoin kuiskaten, että se on hauki. Kyllä siinä
haavin havakset sai kyytiä, kun niitä revittiin kalan päältä pois,
jotta kala näkys kunnolla. Miksi se ois muuttunu. Hauki ku hauki.
Ei ollu taimen. Vastarannalta kuulu huuto, että kuin iso. Käsiväliä
levitin, että näin iso. Kalanhan he ois heti tunnistaneet haueksi.
Niin pojat oli heti sitten repuillaan pyytöjä vaihtamassa luullen,
jotta saatiin taimen ja kohtuu ison.
Siinä kävi silleen, että kun se pikku taimen nappas niin sen puolestaan
nappas hauki. Ei se kala kovin syvällä ollu hauen suussa eikä isokaan.
Pysy kuitenkin ihmeekseen kiinni. Isohkohan se oli - hauki - reilut
4 kiloa.
Mutta siinä sitten jälkeen koskea ongin ja koetin Topia houkutella
kalan pyytöön. Vaan kun ei. Aina kun vilikasin takaviistoon koskelta,
näin Topin vetävän "norttia" synkkänä. Siinä hän istui koivun mutkassa
ja veti jos kuin monta, varmaan askillisen, jos ei enemmänki sitä
"norttia".
Toista tuntia siinä ongiskelin eikä kaveri tullut. Eihän siinä muu
auttanut kuin lähteä pois.
Ei tunnustettu kalaa muille haueksi vaan puhuttiin, että oli taimen.
Taimenen saajahan oli sillon eri kalastaja - parempi.
Se "taimen" alko sitten loppuviikosta kuulemma maistuun puulle, kun
muu perhe ei enää jaksanut haukea syyvä.
Aikanaan sitten Ahti soi Topille sellasia kaloja ettei tarvinnu enää
valehella, mutta ne onkin sitten eri juttuja.
Ylös
|
|
Alkusanat
Kuusamossa
21.5.2002
Noin vuosi sitten avasimme nettisivut. Sivuilla on ollut varsin mukavasti
kävijöitä.
Keskustelufoorumillamme on ollut ajoittain kiivastakin keskustelua,
niin säännöistä, kuin myös kalastuskulttuurista.
Hyvä niin. Näin keskustellen olemme saaneet laajemman näkemyksen
ja tuen vaikuttaessamme kalastusoloihin joillamme.
Lämmin kiitos siitä Teille.
Kuluva
vuosi on Killan juhlavuosi. Kilta täyttää 10-vuotta.
Kymmenen vuotta sitten kaveriporukka Siilasmajan tuntumassa päätti
yhdessä ryhtyä miettimään miten jokiemme kalastusoloja
tulisi kehittää. Tämä ryhmä sai monissa muistoja
herättävän nimen - Siilasmajan Kilta.
Nimessä on paljon Kitkajoen historiaa.
Perho-kerhokin
on aloittanut toimintansa. Kitkajoen perinteiset perhot löytävät
muotonsa ja ovat aikanaan nettisivuillamme nähtävillä.
Tallennamme näin kalastuksellista historiaa joillamme jälkipolvien
nähtäväksi.
Kuusingin
KuningasTaimen-kisa on saanut uuden muodon. Nyt kilpailussa kilpaillaan
siitä, kuka saa isoimman kalan; harrin tai taimenen. Näin
kilpailu ei kuluta tarpeettomasti harrikantaa ja toimii näin kestävän
kalastuksen puolesta.
Kestävän
kalastuksen vuoksi ajamme myös harrin alamitan nostamista 35 cm:iin
joillamme. Näin ehkä lähivuosina voisi Kitkajoelta löytyä
sellaisia "isommus"harreja kalastajan pyydöistä.
Toivomme asiassa edettävän niin, että Oulangan kansallispuiston
alueelle nostettaisiin alamitta 35 cm:iin. Jos ja kun harrin keskimitta
nousee toivotulla tavalla, voitaisiin sitten harkita alamitan nostamista
myös muille Kuusamon joille.
Viime
kesänä oli nähtävissä Kitkajoessa voimakasta
limoittumista. Lehtien palstoilla syyllistettiin Rukan aluetta voimakkaasti
päästöjen alkulähteenä. Päästöjen
aiheuttajia on toki muitakin. Kitkan vesistön alueella olisikin
syytä tehdä virkamiestyönä selvitys vesialueen kuormittajista,
jotta niihin voidaan puuttua valistaen, neuvoen ja jne.. Huoleen on
aihetta...
Pienistä puroista syntyy suuri virta.
Joillamme
on monenlaisia uhkia. Koetamme olla hereillä niiden suhteen - parhaamme
mukaan - jotta me ja tulevat sukupolvet voisimme viettää ikimuistoisia
hetkiä jokiemme äärellä.
Kireitä
siimoja!
Jouko
Niikkonen
puheenjohtaja
Siilasmajan Kilta ry
|