KUNNIAJÄSEN HEIKKI TALALA

Talalan Heikki on aloittanut kalastuksen Kuusamon taimenjoilla 1959. "Silloin oli tapana kalastaa alkukesä Kuusingilla ja sen jälkeen siirtyä käymään muualla. Vasta myöhemmin tuli tavaksi aloittaa kausi Kiutakönkäällä, joskus jopa toukokuussa. Tuolloin sai jo lupia myös toukokuuksi. Nousutaimenia saatiin joskus jo tuolloin, mutta se riippui paljon siitä, millainen kevät oli ollut, sekä oliko jäät lähteneet aikaisin Paanajärvestä.
Kuusingin alajuoksulle oli tuolloin tapana kulkea Paljakan puolelta Rajamiestenpolkua pitkin, matkaa kertyi 3,6 km, mutta se ei ollut ongelma. Tavallisesti saatettiin olla töissä klo 17.00 asti, ajaa kalalle Kuusingille, kävellä tuo matka ja lähteä siinä aamuyöstä kolmen aikaan ajelemaan kotiin ja aamuksi seitsemäksi töihin."Kitkajoella kävin aktiivisemmin v. -61 paikkeilla.
Päähkänän seutu oli mielialuettani. Leiriä oli tapana pitää nykyisen ns. vanhimman laavun alapuolella olevassa kuusikossa. Teitä ei nykyisen mallin mukaan ollut, joten kulku suoritettiin Juumasta käsin. Monesti reissut olivat vain yöreissuja. Perhovehkeet hankin 1978 ja ensimmäinen perhovälineillä saamani kala tuli v.1980. Mutta paremmin olen perholla saanut kaloja uittaessani niitä "kukkupallon" avulla."Minulla oli Päähkänällä kalastaessani tapana kahlata aamuyöstä Ylikovasta yli ja siirtyä aamukalaan Kaijankiville. Kaijankivi on aamulla 3 - 4 välillä devonilla oikein kalastaen varma paikka." "Itse Kaijankivi-nimen tarinasta en ole varma, mutta kansansuussa kulkeva tarina kertoo laukkuryssien aikaan jonkin Kaija-neitosen siihen veneestä tippuneen ja hukkuneen. Myös Vennäänniemi-nimi saattaa olla perua ajalta, jolloin Kitkajoella uittivat venäläiset tukkia Pääjärvelle. Ehkä he ovat pitäneet kyseisessä niemessä leiriä." "Lammassaaret ovat saaneet nimensä juumalaisten lampaista, joita he laidunsivat kyseisillä saarilla."
Ylös
Kokemuksia ja taisteluja

"Olin Kiutakönkäällä alotuksessa pohjoispuolella, yhdessä Jemisen kanssa. Se oli perjantaipäivä ja oli mahdoton tulva. Minulla oli sellainen iso norjalainen devoni, jolla rupesin kalastelemaan. Se oli toinen heitto -kala kiinni. Väsytyksen jälkeen aloin koukkaamaan sitä lahjaksi saamalla pienellä Abu:n koukulla, missä kita oli kaponen. No kalahan tipahti koukusta ja minä tarrasin sitä niskasta kiinni. Kala rimpuili ja potki, aiheuttaen sen, että devonin koukkuraksi upposi syvälle kämmeneen, ja aina kun kala sätki, niin koukut vaan upposivat lihaan. No kalalta henki pois ja koukut tongilla irti, ja autolla devoni toisessa kämmenessä ajamaan kirkolle lääkäriin. Matkalla heitin kalan kotiin, ja lääkärissä pirtsakan sairaanhoitajan kysellessä "missä se toinen osapuoli on?", vastasin sen olevan kotona hengettömänä ja perkattuna.

"1977 olin Kitkajoella Nivalan montun pohjoispuolella kalassa päivällä klo 14.00 aikaan veljen vävyn kanssa, meillä molemmilla oli kahden tuuman Turun kultasepän sinikupari devoni. Minä neuvoin, mihin pitää heittää valkoista laattakiveä kohti. Tämähän heitteli vain sinne päin, joten minä heitin alakautta kiven juureen. Taimen iski kiinni. Pienen syöksyn jälkeen se ui vastaan ja luulin sen olevan parikilonen. Mutta yht'äkkiä se syöksyykin yhtä kyytiä alaspäin ja minä perässä iso reppu selässä. Kala pysähtyi vasta keskellä jokea olevan ison patakiven taakse ja juroutui siihen. Minulla oli koukku repussa, joten säädin jarrut, neuvoin miten vapaa piti pitää ja annoin sen Lassille. Itse otin koukut ja lähdin alakautta varovasti kahlaamaan kiven luo. Sain kalan näkyviin, koukkasin sen. ja kuljetin rantaan. Suoritettuamme tarvittavat rituaalit selvisi kalan painoksi viisi ja puoli kiloa.

"Minulla oli seitkytluvun lopussa tapana aina aamuisin mennä pohjoispuolelta Heinäniemeen kalalle, Jyrävällähän sitä tuolloin asuttiin. Silloin oli vielä jäljellä ns. Heinäniemen tupas. Tämän kyljessä olevien kivien luona oli ottipaikka. Nyttemmin tuota ottipaikkaa ei enää ole. Tällä kertaa oli mukanani Lassi. Kalahan sitten lopulta otti kiinni devoniin siitä tuppaan luota ja syöksyi alavirtaan. Aluksi luulin sitä haueksi sen harvojen liikkeitten takia. Se painoi itsensä pohjoispuolella olevaan syvänne vuomaan. Komensin Lassin kiertämään laukareen ja kahtomaan, mikä siellä on kiinni. Lassihan ilmoitti: "Ei se ainakaan hauki ole!". Lopulta se tuli kohti kuin halko - koukkaus ja neljättä kilonen taimen oli rannalla. Aamupäivällä Juumassa kerroin tapauksesta Juuman Pekalle ja tämä uskoi laiskojen liikkeitten johtuneen siitä, että taimen oli juuri noussut kosken, ollen siten väsynyt.

Heikin vinkki: Heinäniemen kiven alle kannattaa käydä kalassa seitsemän ja kahdeksan välillä illalla ja aamulla neljän viiden aikaan.
Ylös